Peltonen Lotta-Liina

Ehdokasnumero: 7

Hei, olen Lotta-Liina, 26-vuotias sairaanhoitajaopiskelija Nummelasta. Pohjalla minulla on ylioppilastutkinto, sekä lääkealan perustutkinto ja olenkin aiemmin työskennellyt apteekissa lääketeknikkona.

Vapaa-aikani kuluu hyvin pitkälti partion merkeissä – niin metsässä kuin tietokoneen ääressäkin. Olen ollut aktiivisesti mukana Partiolippukunta Vihterän toiminnassa jo joitakin vuosia ja tällä hetkellä toimin siellä lippukunnanjohtajana. Vihdin seurakunta on lippukuntamme taustayhteisö ja haluankin kirkkovaltuustotoiminnan avulla pitää yllä tätä tärkeää yhteistyötä.

Seurakunnan toimintaan tulin ensimmäistä kertaa mukaan rippikoulun jälkeen. Olenkin päässyt kasvamaan Sankarlassa niin uskossa kuin ihmisenäkin, ja osallistunkin edelleen toimintaan silloin tällöin. Kirkkovaltuustossa olen ollut nyt jo kaksi kautta ja koen tärkeäksi, että siellä on myös meitä nuoria tuomassa omia näkemyksiään esille. Tulevalla kaudella haluan toiminnallani olla mukana luomassa seurakuntaa, johon jokainen kokee itsensä tervetulleeksi ulkonäöstä, katsomuksesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, tai mistään muustakaan riippumatta.