![](https://www.rohkeastihuomiseen.fi/wp-content/uploads/2022/11/Kiiski-Hannu1-pieni.png)
ehdokasnumero: 12
Vihti ja Vihdin seurakunta on ollut kotipesäni 41 vuoden ajan. Työni sellotaiteilijana ja Sibelius-Akatemian lehtorina on tapahtunut laajemmissa yhteyksissä, mutta vapaaehtoistyöstä seurakunnan “kotisellistinä” on muodostunut minulle hyvin tärkeä muoto toteuttaa yhteisöllisyyttä musiikin keinoin.
Tällä tarkoitan sitä, mitä itse olen kokenut soittaessani osana suurta soittaja- ja kirkontäyttä laulajajoukkoa, jossa me kaikki, varmauskoiset, vähäuskoiset tai uskomattomat ylistämme yhdessä laulaen Jumalan suuria tekoja. Mistä ei voi ääneen puhua, siitä pitää laulaa. Puhe ja laulu koskettavat eri alueita aivoissamme. Laulu on uskon äidinkieli. Tekisi sellistinä mieli sanoa, että niin on soittokin. Tästä aiheesta puhui rovasti Olli Valtonen viime sunnuntain (23.10.) saarnassaan Helsingin Tuomas-messussa.
Näitä kokemuksia me Vihdin seurakuntalaiset olemme saaneet osaksemme viimeisen 40 vuoden ajan alkaen Masa-kanttorin Requiem-projekteista ja Kauneimmista joululauluista ja jatkuen aina Vihdin kirkon 250-vuotisjuhlaan tänä syksynä, jossa Vihdin kamarikuoro ja orkesteri osallistui Juhlamessuun Jorma Hannikaisen Rauhan maja -kantaatin ja virsisäestyksen muodossa.
Miksikö näitä isoja juttuja hehkutan? Siksi, että yhteinen usko on vahvempi kuin yksityinen usko. Silloin, kun tuntuu, että koko maailma hajoaa pirstaleiksi, eikä itse enää jaksa mitään, ei edes uskoa, silloin yhteinen usko kantaa. Sitä varten me kai ollaan seurakunnan jäseniä.
Nämä edellä kuvaamani “megajutut” ovat olleet minulle jäljen jättäviä huippuhetkiä.
Toisenlaisiakin huippuhetkiä on ollut. Kun olen kirkkokahvilla pysähtynyt jonkun kirkkovieraan pöytään, olen keskustelun jälkeen itsekseni todennut, että näin se Taivaan Isä lähettää enkelinsä minun vieraakseni ja pienimuotoinen muuttuu suureksi.
Tällaista seurakuntaelämää haluan valtuutettuna olla tukemassa omilla lahjoillani.
Kirjoittaja on sellotaiteilija, joka uskoo musiikin yhdistävään voimaan.
Voit käydä keskustelua kirjoituksesta ryhmämme Facebook-sivulla www.facebook.com/rohkeastihuomiseen.