Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä

Kristiina Nieminen
ehdokasnumero: 14

Minun tuntemani Jumala tuntee minut läpikotaisin. Hän tietää tarpeeni, toiveeni, heikkouteni ja vahvuuteni, jopa paremmin kuin minä itse. Hän on aina läsnä, olinpa missä vain. Saan joka päivä luottaa siihen, että hän valitsee minut ja meidät kaikki lapsikseen yhä uudestaan, juuri sellaisina kuin olemme. Tämän Jumalan rakkauden ja huolenpidon eteen meidän ei tarvitse tehdä mitään, riittää että olemme.

Meillä kaikilla on tärkeä rooli tässä maailmassa. Kunpa muistaisimmekin noudattaa esimerkkiä, jonka olemme saaneet ja voisimme kohdata toisemme aidosti, hyväksyvästi ja rakastavasti. Me kaikki ihmiset yhdessä luomme seurakunnan ja vaikutamme siihen osaltamme. Jokainen voi antaa sen panoksen, jonka haluaa tai olla antamatta. Mukaan on lupa tulla ihan vain olemaan, kuulemaan, katsomaan ja ihmettelemään. 

Olen iloinen voidessani kertoa, että omasta seurakunnastani olen saanut elinikäisiä ystäviä, olen kokenut rakkautta, löytänyt oman matkakumppanini, saanut nähdä miten joukkoon hyväksytään mukaan ehdoitta. Tiedän toki, että kaikilla ei ole seurakunnasta tai uskovien yhteisöstä hyviä kokemuksia ja ihmisiä on suljettu toiminnan tai yhteisön ulkopuolelle. Näin ei kuitenkaan saisi enää tapahtua. Aika useinhan on niin, että ikävä kokemus johtuu siitä, miten joku toinen ihminen on meitä kohdellut. Olemme vajavaisia, olemme ihmisiä. Pitää antaa toinen mahdollisuus itselle ja toiselle. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että Jumala ei kuitenkaan ole meitä kohtaan ikävä eikä koskaan hylkää. 

Seurakunnassa Jumalan rakkaus tulee eläväksi ja ymmärrettäväksi kokemukseksi myös meidän ihmisten toiminnan kautta, tosin meillä on vielä harjoittelemista siinä, millaista on olla hyvä matkakumppani lähimmäisillemme. Vielä ei ole valmista, mutta olemme matkalla. Olisi upeaa, jos kukaan ei jäisi yksin vaan jokainen saisi olla mukana, juuri siten kuin haluaa ja käyttää omia lahjojaan ja voimavarojaan seurakunnassamme. 

Ovet ovat avoinna tulla, mennä, jäädä, lähteä ja taas palata.

Kirjoittaja on ikuisesti rohkea kapinallinen, joka ei jää sanattomaksi kovinkaan usein.

Voit käydä keskustelua kirjoituksesta ryhmämme Facebook-sivulla www.facebook.com/rohkeastihuomiseen.