Rohkeasti huomiseen!

Tapio Aaltonen
ehdokasnumero 9

Millainen seurakunta Vihdissä on 20 vuoden kuluttua? Se riippuu meistä kaikista.

Kirkon tilastojen nuolet osoittavat alaspäin, loivasti mutta vääjäämättä. Jäsenmäärä näyttää laskevan, samoin tulot. Seurakunnilla ei jatkossa ole kykyä ylläpitää kaikkea nykyistä. Monet seurakunnat ovat joutuneet myymään kiinteistöjään ja vähentämään työntekijöiden määrää. Mikään seurakunta ei pääse tästä kuin koira veräjästä.

Tämä on herättänyt kirkossa huolta ja jopa pessimismiä.

Meidän ryhmämme teesi on Rohkeasti huomiseen! Kevennetään kuormaamme ja rakenteitamme ja aletaan entistä enemmän luottaa tavallisten ihmisten kykyyn kantaa vastuuta.

Rohkeus oli yksi antiikin kolmesta suuresta hyveestä. Ne kaksi muuta olivat viisaus ja oikeudentunto. Kristinusko lisäsi mukaan neljännen, rakkauden.

Sana rohkeus tarkoitti paljon muuta kuin että uskaltaa kiivetä Himalajalle. Sana viittasi etiikkaan. Olenko rohkeasti sen takana, mihin uskon ja mitä pidän oikeana? Uskooko kirkko rohkeasti sanomaansa? Kohtaako se rohkeasti ihmiset ja ajan ilmiöt?

Ihmisten hengellinen etsintä ei ole kadonnut mihinkään. Kaipaamme elämällemme merkityksellisyyttä. Teknologia ja talous ovat kyvyttömiä antamaan vastausta sellaisiin suuriin kysymyksiin kuin elämän tarkoitus, yksinäisyys, kärsimys, köyhyys, rakkaus, rauha, oikeudenmukaisuus, kuolema ja Jumala.

Etsimme rohkeutta elää. Kuka kuvittelee, ettei kirkkoa tarvita.

Kirkon ei tule käpertyä itseensä. Sen tulee nostaa lippu salkoon, olla ihmisten rinnalla ja katsoa rohkeasti huomiseen. Sillä on puoleensavetävä uutinen ja tehtävä. Evankeliumi tulee tarjota niin, että ihmiset kokevat: ”Hei, tämä koskettaa juuri minua.”

Rohkeasti huomiseen! -blogit alkavat ilmestyä vähintään kaksi kertaa viikossa. Kirjoittajat ovat vaaliryhmämme ehdokkaita, jota kertovat, mitä rohkea huominen tarkoittaa käytännössä.

Kirjoittaja on pappi ja yrittäjä, joka on ehdokkaana auttaakseen ihmisiä saamaan rohkeutta elää.

Voit käydä keskustelua kirjoituksesta ryhmämme Facebook-sivulla www.facebook.com/rohkeastihuomiseen.