Seurakunta on yhteisö

Kaisa Hautio
ehdokasnumero: 3

Yksinäisyyttä on kuvattu suomalaisten kansantaudiksi. Yhteisöllisyyden kaipuu asuu meissä vahvana. Kaipaamme yhteyttä toisiin ihmisiin, tulla kohdatuiksi rehellisesti omana itsenämme, juuri sellaisina kuin olemme.

Seurakunta on yhteisö, ihmisten yhteenliittymä. Sillä on mahdollisuus toimia yksinäisyyden vastavoimana. Mutta itsestään se ei tapahdu. Seurakuntayhteisön pitää olla avoin ja ulospäinsuuntautuva. Se ei ole sisäpiiri, johon uudet tulijat eivät tunne pääsevänsä mukaan. Aktiivisesti on käytävä keskustelua siitä, ketkä jäävät seurakunnassa katvealueelle. On sanottu, että yhteisön toimivuuden mittari on sen jäsenten välinen vuorovaikutus. Vastuu tästä on jokaisella yhteisön jäsenellä.

Seurakunta ei ole uskontopalveluja tarjoava laitos tai palkattujen työntekijöiden muodostama hyväntekeväisyysorganisaatio. Seurakunnan muodostavat ihmiset, seurakuntalaiset. Yhteisöön voi toki kuulua tiiviimmin tai löyhemmin. Joillekin seurakunta vaikuttaa elämän taustavireenä. Toisille kyse on tiiviistä yhteydestä toisiin kristittyihin ja aktiivisesta osallistumisesta seurakuntaelämään.

Vihdin kaltainen monen tuhannen jäsenen seurakunta voi muodostaa yhden yhteisön lähinnä henkisesti. Arjen tasolla tarvitaan useampia pieniä yhteisöjä. Tulevaisuuden seurakunnan tulisi olla toisiinsa kiinnittyvien yhteisöjen verkosto. Niissä seurakuntalaisten lahjat ja osaaminen otetaan rohkeasti käyttöön. Palkattujen työntekijöiden resursseja käytetään yhteisöistä muodostuvassa seurakunnassa viisaasti.

Raamattu kuvaa seurakuntaa elävien kivien, seurakuntalaisten, muodostamana rakennuksena. Kiviä on erilaisia, mutta yhdessä ne muodostavat rakennuksen, joka on enemmän kuin mikään kivi yksinään. Yhteisöä koossapitävänä liimana on seurakunnan sanoma, evankeliumi – Jeesuksessa ilmi tullut Jumalan rakkaus. Kenenkään uskon määrää tai laatua ei silti kysellä tai arvioida.

Kirjoittaja on opettaja, joka ei pelkää oppilaaksi joutumista.

Voit käydä keskustelua kirjoituksesta ryhmämme Facebook-sivulla www.facebook.com/rohkeastihuomiseen.