Vuorinen Samuli

Ehdokasnumero: 5

Olen syntyperäinen vihtiläinen ja tämänhetkinen asuinpaikkani sijaitsee Haimoossa.

Opiskelen tällä hetkellä turvallisuusalan perustutkintoa Nummelan Luksiassa. Aikaisemmalta koulutukseltani olen yhdistelmäajoneuvon kuljettaja, joksi valmistuin keväällä 2019. Työhistoriani painottuu enimmäkseen kuljetusalan työtehtäviiin, mutta matkan varrella olen ehtinyt kerryttämään hieman kokemusta myös esimerkiksi kiinteistönhuollon työtehtävistä.

Seurakunnassa minulle on erityisen läheistä kaikenlainen musiikkitoiminta, ja olenkin ollut aktiivisesti mukana seurakunnan bänditoiminnassa. 

Haluan omalta osaltani tuoda nuoren aikuisen näkökulman mukaan seurakunnan päätöksentekoon ja olla mukana vaikuttamassa seurakunnan tulevaisuuteen.