Ehdokasnumero: 15
![](https://www.rohkeastihuomiseen.fi/wp-content/uploads/2022/10/Winqvist-Elena-769x1024.jpg)
Hei, nimeni on Elena Winqvist. Olen 19-vuotias ehdokas Otalammelta, mikä pistää minut nuorimpien ehdokkaiden joukkoon. Valmistuin vuoden 2022 keväällä ylioppilaaksi vihdin lukiosta ja vietän tällä hetkellä paljon kaivattua välivuotta. Olen välivuoden aikana työskennellyt Otalammen koululla ylä- sekä ala-asteella tehden opettajan sijaisuuksia silloin, kun sijaiselle on tarvetta.
Ennen välivuotta olen työskennellyt isosena, apuohjaajana ja yövalvojana Vihdin seurakunnan rippileireillä. Niin kuin työhistoriastani voikin varmaan jo päätellä, olen ollut paljon mukana seurankunnan menoissa ja etenkin nuorten toiminnassa. Rippikoulu- ja isostoiminnan lisäksi olen mukana nuorten musatiimissä ja olen ollut mukana järjestämässä muun muassa pääsiäisyön loistemessua.
Olisi mukavaa, jos kirkkoon ja seurakunnan menoihin saataisiin enemmän myös nuorempaa ikäpolvea, joka toisi seurakunnan toimintaan mukaan myös uusia näkökulmia ja mielipiteitä. Se antaisi seurakunnalle myös syyn luoda toimintaa, joka on suunnattu enemmän nuorille aikuisille. Tämän kaltaista toimintaa ei Vihdin seurakunnassa juuri ole. Tämän hetken nuorissa on kuitenkin seurakunnan tulevaisuus ja on tärkeää, että kaikki seurakuntaan hakeutuvat löytävät seurakunnasta ja sen toiminnasta jotain, mihin he voivat osallistua.